Ajankohtaista
Alppiruusupuisto
Alppiruusupuisto avautuu kesäkuussa
Edesmenneen ystävämme Mishkan muistoksi Puun Sielun alppiruusupuistoon tulee esille samojedikoira Mishkaa esittäviä näköispuuveistoksia.
Ensimmäisenä Mishkaa muistaa italialainen taiteilija Davide Burgio. Hänen työskentelyään voi seurata Puun Sielusssa 12.–25.6.2023.
Seuraavaksi toimeen tarttuu suomalainen moottorisahaveistäjä Tiina Virtanen Vantaalta.
Heidän lisäksi rakasta ystäväämme muistaa myös moni muu taiteilija kuluvan kesän ja tulevan syksyn aikana erilaisilla puuteoksilla.
Pikkujoulu Puun Sielussa
Vietä tunnelmallista pikkujoulua Puun Sielussa mukavan musiikin ja hyvän ruoan parissa.
Marco Martellon teos 'Suomen leijona' nähtävillä Puun Sielussa
Lue Ylen artikkeli tästä
Italialaistaiteilija Marco Martellon teos 'Suomen leijona' on nyt nähtävillä Puun Sielussa.
Natasha Podkolzinan teos 'Valamon risti' lahjoitettu Kiteen ortodoksiselle kirkolle
Artikkeli Puun Sielun elämästä
Luettavissa Koti ja maaseutu (7/2021)
Puun Sielu on avoinna ti-su
Klo 12-16
Uutta vaihtuvassa näyttelyssä
Mm. seuraavat teokset
Omaa tuotekehitystä Puun Sielussa
Puun Sielu on aloittanut uusien alkuperäisien ja tilaustöiden kehittämisen.
Egenland Puun Sielussa
Kuvattu 10.8.2020
Katsottavissa Yle Areenassa 26.3. ja Yle Teemalta 31.5.2021.
Prazdnik Topora Suomen osakilpailun 7.6.2020 tulokset
Tuomaristo oli kutsuttu valitsemaan kahta parasta puuveistosta Puun Sieluun, jossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Prazdnik Topora moottorisahaveiston Suomen osakilpailu. Koronavirustilanteen vuoksi kilpailu järjestettiin etänä eli veistäjät tekivät työt kotonaan ja valmiit työt toimitettiin Puun Sieluun. Veistokset ovat jatkossa nähtävissä Puun Sielussa.
Sääntöjen mukaan veistotyökalu oli moottorisaha ja viimeistelyyn sai käyttää muita työkaluja ja kaasuliekkiä.
Kilpailuun oli toimitettu 6.6.2020 mennessä (kilpailunro, veistoksen nimi, tekijä ja kotipaikka):
- Karoliina, Markku Tuominen, Nurmijärvi
- Pakolainen, Kaapo Manninen, Tampere
- Lady in Black, Juha Käkelä, Ylöjärvi
- Saunatonttu, Heli Latva-Kiskola, Ikaalinen
Voittajat
- Juha Käkelä, Lady in Black
- Heli Latva-Kiskola, Saunatonttu
Tuomaristo
- Risto Hiltunen, tuomariston puheenjohtaja, toimitusjohtaja, Keti Oy, Kitee
- Olli Riikonen, kunnanjohtaja, Tohmajärvi
- Kai Pitkänen, valokuvaaja, yrittäjä KuvakKain Oy, Tohmajärvi
- Denis Lykhin, Prazdnik Topora kilpailun järjestäjä, Tomsk (etänä)
Tuomaristo tutustui kilpailutöihin puutarhassa, jonka jälkeen kukin tuomari kertoi perustelut näkemykseensä töiden paremmuudesta. Keskustelussa todettiin, että työt edustavat selkeästi kahta eri genreä.
Voittaja oli Juha Käkelän teos Lady in Black, jota tuomaristo kuvaili näyttäväksi, taitavasti taiteellisesti ja teknisesti toteutetuksi puuta hyvin lukien ja työ oli värisävyltään hieno.
Heli Latva-Kiskolan saunateemainen Saunatonttu oli huolellisesti teknisesti toteutettu, humoristinen, ilmeikäs ja väritykseltään onnistunut. Saunatontussa oli ´särmää.
Prazdnik Topora ja Puun Sielu kiittävät osallistujia, tuomaristoa ja tapahtuman tukijoita.